Mehiläinen Psykoterapiapalvelut
12.3.2023
kokoaikainen
Lisätietoja
Helsinki, Mannerheimintie 12 b 3. krs
Hae paikkaa
Mehiläinen Helsinki Forum Kolme Seppää
View larger map
Keyboard shortcuts
Map data ©2023 Google
Terms of Use
Report a map error
Jokainen meistä mehiläisistä on erilainen. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä - meillä kaikilla on elämä tehtävänä.
Mehiläinen ei ole ainoastaan työterveyshuollon palveluita tuottava organisaatio, vaan yhteisö täynnä asiantuntijoita ja mitä mahtavimpia persoonia sekä kollegoita, jotka auttavat onnistumaan arjen työssä. Työyhteisömme rakentuu keskustelevan ilmapiirin, läpinäkyvän viestinnän sekä toisten tukemisen ja kannustamisen ympärille. Yhteisöllisyyden tunne syntyy ihmisistä; jokainen rakentaa omalla olemuksellaan ja persoonallaan viihtyisää työympäristöä, josta naurua ja iloa ei puutu. Työyhteisömme viesti on selkeä; vahvistetaan ja tuetaan meidän kaikkien mehiläisten hyvinvointia.
Haemme Helsingin Forumin kasvavaan yksikköömme aktiivista ja työkykyä tukevan asiakaskohtaamisen ja yritysyhteistyön taitavaa koordinoivaa työfysioterapeuttia, jolta löytyy intoa ja näkemystä työhyvinvoinnin tukemiseen ja kiinnostusta oman asiantuntijuuden kehittämiseen.
Työfysioterapeutti työskentelee yhdessä asiakkuuksien ja työterveyden moniammatillisen tiimin kanssa edistäen työntekijöiden työuria, työkyky ja työhyvinvointia. Työfysioterapeutin rooli tiimissä liittyy työn fyysisiin kuormitustekijöihin, tuki- ja liikuntaelinoireisiin sekä ergonomisiin haasteisiin. Mehiläisessä työfysioterapeutti toimii valmentavalla ja motivoivalla otteella niin yksilö- kuin yritysyhteistyössä. Työfysioterapeutilta odotetaan aktiivista työterveysyhteistyötä asiakasyrityksen kanssa sekä laaja-alaista osaamista työkyvyn hallintaan, varhaiseen tukemiseen ja erilaisten työhyvinvointiprojektien toteuttamiseen.
Edellytämme, että olet suorittanut työterveyshuollon pätevöitysmiskoulutuksen. Tässä tehtävässä katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen valtakunnallisten asiakkuuksien koordinointityöstä sekä sujuvista tietoteknisistä taidoista ja vahvasta kielitaidosta. Etsimme ihmistä, jolla on hyvä paineensietokyky, kyky priorisoida, positiivista tiimiasennetta ja aktiivinen oma-aloitteinen työskentelytapa. Arvostamme halua kehittyä ja olla mukana kehittämässä Suomen johtavaa terveysalan yritystämme.
Me tarjoamme sinulle:
- Lämpimän ja kannustavan työyhteisön
- Huippukollegat ja ammattitaitoisen tiimin
- Edistykselliset digitaaliset työkalut työnteon tueksi
- Joustavat työajat ja etätyömahdollisuuden
- Henkilökohtaiset työvälineet
- Empaattiset, helposti lähestyttävät ja työntekoasi tukevat esihenkilöt
- Mielenkiintoiset ja monipuoliset asiakkuudet
- Kattavan perehdytyksen
- Monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja urapolut
- Itsenäisyyttä ja vapautta vaikuttaa omaan työhösi
Jätä hakemus jo tänään, sillä meillä on elämä tehtävänä!
Olethan minuun yhteydessä niin kerron sinulle mielelläni lisää Mehiläisessä työskentelystä sekä työtehtävästä!
Anni Seppälä
Vastaava työfysioterapeutti
M 0406262473 / E anni.seppala@mehilainen.fi
Olen puhelimitse tavoitettavissa 17.5. klo 9-11 & klo 12-15. Lähestythän minua muina aikoina sähköpostitse..